Helena Jokikokko



Tietoa minusta

Tällä hetkellä työskentelen päivisin Istekki Oy:llä palvelupisteasiantuntijana, joten yritystoimintaani tuotan sivutoimisesti, lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin.

Olen työskennellyt aiemmin useilla eri aloilla, viimeisimpänä 16 vuotta ICT-alalla Oulun kaupungilla, jonka ohessa opiskelin hyvinvointialan eri koulutuksia sekä työskentelin sivutoimisena yrittäjänä.

Monipuolinen liikunta on pääsääntöisesti aina ollut osana elämääni ja olen iloinen, että olen tehnyt intohimostani myös ammatin. Kilpaurheilutaustaakin löytyy aikoinaan ratsastuksen sekä autourheilun (jokamiesluokka) parista.  

Minut tunnetaan positiivisena, iloisena, reippaana, empaattisena, mutta sopivan jämäkkänä, kannustavana ja rempseänä persoonana, jolle toisen ihmisen hyvinvointi on avainasemassa. Oman kokemukseni sekä hyvinvointikoulutuksieni kautta ymmärrän elintapamuutoksen vaatimukset sekä kehonhuollon tärkeyden ja sen vuoksi pystyn tukemaan asiakastani jokaisella askeleella kokonaisvaltaisesti, olipa kyseessä ravinto, lihastenhuolto, jalkojen hoito, liikunta tai vaikkapa ripsien/kulmien hoito.

Personal Training -työskentelyssäni sydäntäni lähellä on toiminnallinen harjoittelu, joka harjoittaa kehoa ylläpitämään sinulle merkityksellisiä asioita. Treeni huomioi kehon kaikkia liikkeenhallintajärjestelmiä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, joka toteutetaan kehonpainolla sekä useilla eri välineillä esim. kahvakuulalla, käsipainoilla, kuntopallolla, levypainoilla, TRX-naruilla jne. tähän sopivasti höystettynä porras/mäkitreeniä sekä kuntonyrkkeilyä. Treeneissä huomioidaan aina asiakkaan kuntotaso ja haastavammille liikkeille löytyy helpompi liike.

Padel-ohjaajana opastan asiakkailleni tarkasti ja selkeästi padelin peruslyönnit, säännöt sekä pelitaktiikan perusteet. Ohjaajana olen kannustava ja innostava tyyppi, joka saa tylsät ja vaikeatkin jutut tuntumaan "huippu hauskoilta" :)

Ravinto-ohjauksissa pyrin asiakkaiden kanssa pysyviin elintapamuutoksiin sekä terveyttä edistävään painonhallintaan. Ei mitään hetkittäisiä "hihhulidiettejä" tms. Koko perhe ja lähipiiri hyötyy antamistani ohjeista.

Jalkahoitajana hoidan vaativatkin jalat ammattitaidolla. En jätä hoitoja koskaan puolitiehen, vaan hoidan jalat kerralla kuntoon. Jalkahoidon loppuun tehtävä jalkahieronta on ollut todella asiakkaitteni mieleen, sillä hierojan työstäni on tähänkin paljon etua. Esimerkiksi monet plantaarifaskiitti-ongelmat onkin hoidettu jalkahoidon yhteydessä.

Tällä hetkellä oma vapaa-aikani kuluu kuntosali-harjoittelun, jääkiekon, padelin, retkiluistelun, ratsastuksen, lenkkeilyn, pyöräilyn, rullaluistelun sekä kahden pienen koiran parissa. 

Tarjotakseni mahdollisimmin kokonaisvaltaisen, asiakaslähtöisen ja laajan näkemyksen ja hoito- ja valmennusmuodot, opiskelen jatkuvasti lisää ja osallistun ammattitaitoa täydentäville kursseille.

Erikoisosaaminen:

  • Pysyvät elintapamuutokset ja siihen liittyvä motivaatiotyöskentely
  • Terveyttä edistävä painonpudotus ja painonhallinta
  • Kiinteytyminen, voimaharjoittelu, toiminnallinen harjoittelu, liikkuvuuden parantaminen
  • Monipuoliset yhdistelmähoidot ja hoitotekniikat

Hyvinvointialan koulutukset:

  • Padel-liiton ohjaajakoulutus (1 taso)
  • Jalkojenhoidon AT 2019 (TAKK)
  • Perinteisen jäsenkorjauksen opintoja 
  • Koulutettu hieroja 2016 (OAKK) - kivunhoidon erikoistuminen
  • Personal Trainer, Ravintovalmentaja 2015 (Trainer4you)

Muut koulutukset:

  • Datanomi 2004 (OSAO)
  • Tietojenkäsittelyn ammattitutkinto 2001 (OSAO)
  • Pukineiden valmistaja 1991 (OSAO)

Millaista palvelua laitetaan?

Luo kotisivut ilmaiseksi!